Kirsi Virrantalo

Olen innostuja ja inspiraationi tilaan kumpuaa milloin mistäkin, kuten luonnosta, kauniista muotoilusta ja joskus kotoisista julkisista paikoista. Tärkeäksi koen kertoa kuitenkin, että kuuntelen aina asiakkaan toiveita ja pääsen usein olemaan rohkaisijan roolissa asiakkaan miettiessä erikoisempia sisustusvalintoja. En pelkää käyttää värejä ja erikoisia materiaaleja, joten kädenjälkeni taipuu niin skandinaaviseen minimalistiseen kuin boheemiin runsaaseenkin. Parhaiten itse viihdyn näiden yhdistelmässä kotona.

Alalle päädyin jo nuorena, sillä sisustus on kiinnostanut pienestä tytöstä lähtien. Sisustelin ystävien huoneita jo yläasteella ja sain vaihtona c-kasetteja ja muuta hauskaa. Siitä Oulun Pikisaaressa käytyjen tekstiili-artesaani opintojen kautta päädyin Kuopion ammattikorkeakouluun Taide Akatemian puolella sisustussuunnittelua ja muotoilualaa opiskelemaan. Sen jälkeen opiskelin myös valosuunnittelijaksi medianomi linjalla Tampereen Taiteen ja viestinnän ammattikorkeakoulussa.

Yritykseni perustin Helsingissä asuessani vuonna 2000. Yrityksen perustamiseen innosti ensimmäinen oikea asiakas, jolla oli sisustettavana erillistalo Tuusulan Asuntomessuilla.

Siitä eteenpäin lähti kuljettamaan käsi kädessä sisustussuunnittelun ohessa myös sisustustoimittajan työ. Pääsin stailaamaan ja tekemään lasvasteista asti sisustusaiheisia juttuja sisustus ja aikakausilehdille.

Pirkanmaan lisäksi kohteitani on etäsuunnittelun mahdollistamisen vuoksi ympäri Suomea ja välillä ulkomaillakin.

Saan varmasti kotisi tai työpaikkasi tuntumaan kivalta paikalta asua ja olla. Kestävyyttä ja laatua unohtamatta!